sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Uutta kohden


Joulu on juhlittu tämän vuoden osalta. Eletään välipäiviä, edessä on juhlakauden seuraava etappi, uuden vuoden vastaanotto.

Uusi vuosi 2016 tuo muutoksia Pohjanmaan Partiolaisten piirihallitukseen. Uudet säännöt hyväksyttiin syyskokouksessa ja sen myötä mm. piirihallituksen jäsenten pestinimitykset ja –kuvaukset muuttuivat.

Yksi suurin muutos liittyy piirihallituksen jäsenen ja toiminnanalaryhmän puheenjohtajan työnjakoon. Jatkossahan näiden ei tarvitse olla yksi ja sama henkilö. Piirihallitus keskittyy piirin johtamiseen, osviittanaan piirin strategia. Jokainen piirihallituksen jäsen on siellä tällä yhteisellä asialla. Toiminnanalaryhmät jatkavat hyvää työtään piirin toiminnan järjestäjänä.

Alueryhmä ja ohjelmaryhmä ovat ottaneet jo uuden mallin käyttöön. Molempia ryhmiä alkaa johtaa niitä jo aiemmin, piirihallituksen jäsenenä toimiessaan johtaneet alueryhmän Raisa ja ohjelmaryhmän Soppa. Viestintäryhmä jatkaa vanhaan malliin, puheenjohtajanaan piirihallituksen jäsen Tiia. Myös talousryhmän ja yhteiskuntasuhderyhmän puheenjohtajana toimii piirihallituksen jäsen Kaisa.

Projektitoiminnassa ei tule muutosta, se on tavallaan jo ollutkin jaettu. Jokaisella piirin isolla projektilla on ollut oma johtajansa ja projektitoiminnanalasta vastaava piirihallituksen jäsen on toiminut projekteissa joko ohjausryhmässä tai sitten muulla sovitulla tavalla.

Molemmat ovat hyviä tapoja. Uudistuksella haetaan mahdollisuutta, ei pakkoa.

Haastavassa tilanteessa on koulutusryhmä. Ryhmää johtaa piirin vastaava koulutusohjaaja Emppu. Sen sijaan piirihallituksessa ei ole koulutuksen asioihin erityisellä mielenkiinnolla paneutuvaa. Sellaista ei piirin syyskokous päässyt valitsemaan ehdokkaiden puuttuessa.

Niinpä piirihallitus onkin kutsunut koolle ylimäärisen jäsenkokouksen, joka pidetään Tammi-Tuulevien jälkeen Haukiputaan Isoniemellä.

Toivon kovasti, että ehdokas tai ehdokkaita löytyy! Nyt ollaan ehdokkaiden etsimisessä aika lailla lippukuntien työn varassa. Vielä ehtii tehdä etsimistä, vielä ehtii itse lähteä mukaan. Toivon myös, että ehdokas tai ehdokkaat tulisivat esiin ennen sunnuntaita! Vaikkapa piirin Facebook- sivulla, Tuiverruksessa.

Ja mistä pestistä siis olikaan kyse?

Piirin lippukunnan toivoisivat pääsevänsä valitsemaan henkilö pestiin ”Piirihallituksen jäsen, koulutus ja vapaaehtoistuki”.

Tämä on vaativa pesti muttei mahdoton. Piirihallituksen jäsenyys edellyttää sitoutumista sekä itsenäistä ja aktiivista toimintaa. Se on selkeästi pääpesti, muista isoja pestejä ei välttämättä ehdi tekemään.

Olisi hienoa, jos valittavalla olisi kokemusta partiokouluttamisesta. Pj-peruskurssi tulisi olla vähintään käytynä. Erittäin tärkeä ominaisuus on myös into johtamiseen ja sen opetteluun. Into antaa oma osaamisensa 5000 jäsenen lapsi- ja varhaisnuorisotyöjärjestön johtamiseen. Into oppia uutta. Into vaikuttaa asioihin.

Olemme arvioineet, että aikaa tämä pesti vaatii suurin piirtein näin:
  • piirihallituksen kokoukset: noin kaksi tuntia noin kerran kuukaudessa toimintakauden aikana. Yksi kokous voi edellyttää yöpymistä. Se sijoitetaan silloin piirin kevät- tai syyskokouksen yhteyteen
  • yksi piirihallituksen seminaariviikonloppu, kesto yksi yö (edellyttää matkustamista)
  • kaksi piirin luottamushenkilöviikonloppua, kaksi yötä (Kevät- ja Syys-Tuulevat) jossain piirin alueella (edellyttää matkustamista)
  • kaksi piirin kokousta vuodessa, kesto yksi päivä
  • koulutusryhmän puheenjohtajan kanssa sovitte edustamisen SP:n laajennetussa koulutusvaliokunnassa. Kokouksia 2-3 kertaa vuodessa, yleensä yksi yö pääkaupunkiseudulla.
  • samoin sovitte osallistumisen koulutusryhmän kokouksiin.
  • aikaa menee myös yhteistyöhön koulutusryhmän puheenjohtajan kanssa sekä piirihallituksen ja piirin kokouksiin valmistautumiseen


Kiitokset päättyvästä vuodesta teille kaikille! Tsemppiä lippukunnille uuteen vuoteen! Olethan jo ilmoittautunut Roihulle?

Ollaanko valmiina uuteen vuoteen 2016! Totta mooses, aina valmiina!

t. Aake, piirinjohtaja

lauantai 17. lokakuuta 2015

Partiopiirien lehdet - maailman parasta suomalaista partiojournalistiikkaa!

Tässä maassa tehdään upeaa työtä partion viestinnän suhteen! Tämän olen huomannut lukiessani partiopiirien lehtiä ja selatessani piirien nettisivuja. Monella piirillä on tapana lähettää oma lehtensä kaikille piirinjohtajille ja/tai partioneuvoksille. Kiitos tästä tavasta!

Olen jo pitkään suunnitellut tehdä kirjoitusta partiopiirien lehdistä. Olkoon tämä kunnianosoitus ja kiitos lehtien tekijöille ja heidän kotipiireilleen! Nämä ovat vahvasti mutu-pohjaisia, ei millään merkittävällä tieto- tai taitopohjalla tehtyjä havaintoja.

Tähän ”partiopiirilehtikatsaukseen” olen ottanut piirilehtien tuoreimmat versiot, jotka ovat minulta löytyneet. Ja, kuten monessa yhteydessä toistetaan, tarkoitetaan partiopiirillä tässäkin ”partiopiirejä ja Finland Svenska Scouter r.f:ää”


Pirteyttä ja hyvää grafiikkaa

Etelä-Karjalan Partiolaisten Heimoviesti on noin B5- kokoinen, kauttaaltaan nelivärinen julkaisu. Sen nimi muistuttaa siitä, että vaikka piiri ehkä näyttääkin ulkoapäin pieneltä, on se suuri sisältä. Jokaisella lehdellä on teema, vuoden 2015 kolmannen numeron teemana oli ”Toiminnan keskellä”.

Heimoviesti on helppo lukea. Tämä ei tarkoita kevyttä sisältöä vaan fiilis se syntyy selkeästä taitosta ja pirteästä asioiden esittämistavasta. Kuvia ja muuta grafiikkaa on kiitettävän paljon. Lehdessä oli myös paljon tapahtumailmoituksia todella selkeästi esitettynä.

Kiitos, Heimoviestin tekijät!

Stor kvalitet och pigga artiklar  

Finlands Svenska Scouter julkaisee lehteä nimeltä Scoutposten. Lehden taustalla on Filnads Svenska Scouter rf, joka on Suomen Partiolaisten yhteistyöjärjestö, eli hieman erilainen kuin muiden tässä esillä olevien lehtien taustalla olevat yhdistykset. Luettavana on nyt lehden numero 3/2015, jonka kansiteemana on Japanin jamboree.

Scoutposten on kaikin puolin loistava julkaisu, niin kuvituksen kuin tekstinkin puolesta. Ammattitaito näkyy lehden joka osassa: kuvituksessa, teksteissä ja taitossa. Junalla tehdystä jamboreematkasta kertoja juttu jää toteutuksensa ja ulkonäkönsä puolesta piirilehdistä poikkeavana mieleen.

Lehteä voi suositella kaikille, myös suomea äidinkielenään puhuville! Erityisesti se sopisi ruotsin ylioppilaskirjoituksiin valmistuville. Teksti on innostavaa ja raikasta. Toivottavasti lehti löytää, tavalla tai toisella, tiensä suomenkielisiin lukioihin! Scoutpostenissa yhdistyy hienosti nuorten järjestö ja Suomen ruotsinkielinen kulttuuri.

Bra jobbat, Scoutposten!

Taitavaa taittoa ja hyvää tekstiä

Hämeestä tulee Täplä. Se on hiukan alle tabloidikokoinen ja muutenkin sanomalehtityyppinen. Täplä on kokonaan nelivärinen. Käsissäni on nyt Täplän numero 4/2015, jonka kansikuvajuttuna on Johtajatulet. Kannessa on Johtajatulien lisäksi houkuttimena sisäsivuille ”Tuli”, ”Joulu” ja ”Pestit”.

Tabloid- koko näyttää yleensä hyvät puolensa taitavan taittajan käsissä – niin myös Täplässä! Lehdessä annetaan suuri tila valokuville, jotka ovat myös tekstin takana. Missään kohdin luettavuus ei kuitenkaan vaikeudu taustakuvan käyttämisen johdosta. Lehden artikkelit ja mainokset ovat korkealaatuisia ja houkuttelevat lukemaan.

Iso käsi tästä työstä, Täplän tekijät!

Houkuttavaa luettavuutta

Kymenlaakson lehti on Jänkämä. Se on A5-kokoinen ja minulle melko uusi tuttavuus. Täplässä on nelivärikannet ja sisältä se on mustavalkoinen. Numero 3/2015 kertaa vielä kesän tapahtumia mutta katsoo myös tulevaan.

Jänkämä on onnistunut tekemään hyvän paketin mielenkiintoisia juttuja ja kuvia! Sisäsivujen mustavalkokuvat on tehty mustavalkoisina toimiviksi ja ne rytmittävät tekstiä erinomaisesti. Pieni sivukoko houkuttaa lukemaan. Pieni lehti on helppo käsitellä. Sisältö on monipuolista ja vaihtelevaa.

Huipputyötä, Jänkämän toimitus!
 

Selkeä taitto, hyvä sisältö 

Lapin Partiolaisten Lapin Scout-Info on A5- kokoinen. Jos Jänkämä oli uusi tuttavuus, on Scout-Info vanhan kotipiirini lehtenä se pisimpään tuttu julkaisu. Lehden kannet ovat värilliset ja sisältö mustavalkoinen. Numeron 4/2015 kannessa taitaa olla joukko edelliskesän piirileirin osanottajia.

Lehden teksti on kauttaaltaan kaksipalstaista. Vaikka sivut ovat vain A5:n kokoisia, toimii kaksipalstaisuus yllättävän hyvin. Taitto on selkeää, sivut taitavasti rakennettuja. Loppupuolelle on koottu asiaa ikäkausittain, jotka tunnistaa sivun yläreunassa olevasta tekstistä. Mielestäni hyvä idea!

Hyvää työtä, siitä kiitos, Scout-Infon toimitus ja muut tekijät.

Kuvan ja sanan voimaa

Lounais-Suomen Partiopiirin Repolainen on, kuten Heimoviestikin, vajaan B5:n kokoinen, kauttaaltaan värillinen julkaisu. Numero 5/2015 kertoo kannessa teemoikseen tulevan talvileirin ja menneen Jamboreen.

Repolaisen taitto, mukaan lukien kuvituksen on korkeatasoista. Erityisesti kuvitus tekee vaikutuksen. Kuvia on käytetty paljon ja vaihtelevalla tavalla. Lehden jutuissa on lisäksi uskallettu ottaa esille kriittisiäkin ääniä, mikä lisää entisestään koko julkaisun uskottavuutta.

Hyvää työtä, Repolaiset! Tervetuloa tekemään hyvää partiojournalistiikkaa myös seuraavaan SP:N jäsenkokoukseen!


Vaikuttavaa viestintää tähän päivään

Pääkaupunkiseudulta tulee Heppu. Heppu on tabloidikokoinen ja kauttaaltaan nelivärinen. Käsiini sattui numero alkuvuodesta, 2/2015. Sen teemat liittyvät piirin talvileiriin.

Heppu tekee vaikutuksen taitollaan! Siinä on hitunen muistamaani Ylkkäriä, parhaita pääkaupunkiseudun ilmaisjakelulehtiä ja iltapäivälehtiä. Ja sanon heti, että nämä ansiot ovat minun silmissäni pelkästään plussaa! Heppu on tehty käyttöön, ei pölyttymään arkistoon. Lehdessä näkyy hyvin myös se, että piirissä eri tapahtumien graafista ilmettä mietitään tarkoin.

Hyvää työtä, Hepun heput ja muut tekijät! Kiitos!


Tekstin ja kuvan toimivaa yhteispeliä

Uudenmaan Partiopiirin lehti on nimeltään Pärske. Se on vajaan A4:n kokoinen ja kansilehden osalta nelivärinen. Luin numeroa 3/2015, jonka kannen perusteella käsittelee ainakin joiltain osin Japanin jamboreeta.

Pärskeessä on tehty hyvää työtä kuvien suhteen: alun perin todennäköisesti värilliset kuvat on saatu toimimaan hyvin mustavalkoisessa sisällyksessä. Samaa graafista osaamista tekijöiltä näkyy aukeaman kokoisessa koulutuskartassa.

Minuun suurimman vaikutuksen teki kuitenkin lehden tekstit. Kirjoittajat ovat huipputaitavia!

Yläfemmat Pärskeen tekijöille!


Viestintää vaaroilta lakeuksille  

Vaikka ei mikään kisa olekaan otan oman piirini lehden viimeisenä. Puhuri on Pohjanmaan Partiolaisten lehti, kauttaaltaan nelivärinen ja A4- kokoinen. Lehti on käynyt vuonna 2006 alkaneen historiansa aikana monia vaiheita läpi. Jos samaan uudistumiseen päästäisiin – ja jos sellainen olisi mahdollista – muillakin partion alueilla, olisi piirin jäsenmäärä tuplaten nykyinen ja piirin pesteihin kahden vuoden jono.

Olen vahvasti esteellinen esittämään arviota lehdestä :) Ehkä tämä osoittaa sen, että muita kehutaan, arvostetaan ja ylistetään, omaa rakastetaan. Puhuri kuuluu piirilehtien uljaaseen joukkoon. Jätän kehut tähän, numerossa 4/2015 lisää.

Mahtavaa työtä, Puhurin toimitus ja muut tekijät. Olen ylpeä teistä!



Tarvitaanko piirilehtiä? Tarvitaan, ehdottomasti! Lehti on käyttöliittymältään monella tapaa ylivertainen verrattuna vaikkapa nettisivuun. Piirilehti on mahdollista ottaa mukaan helpommin kuin tabletti ja siitä on parempi lukea kuin kännykästä.

Piirilehti on myös monen tulevan ammattitoimittajan kasvupaikka. Ja sellaisten, jotka muuten työssään vaikuttavat ihmisiin kirjoitetun tekstin ja kuvan kautta. Piirilehtiin on tullut mukaan paljon SP:n tuottamaa materiaalia. Se on hyvä, kunhan vain sen osuus ei kasva liian isoksi ja että piirilehdistä ei tule Partio-lehden kopioita.

Pohjanmaan Partiolaisten piirihallitus on tänä vuonna käynyt yhteiskokoukset Lapin ja Järvi-Suomen piirien kanssa. Niiden yhteydessä on sovittu myös viestinnän yhteistyön kehittämistä. Viestinnän koulutusyhteistyötä lisätään. On puhuttu myös juttuvaihdosta. Juttuvaihto on mielenkiintoinen alue, jään odottelemaan sen tuloksia! Miten tehdä vaihdettava juttu, jolla on selvästi piiriulottuvuus ja joka yhdistää useampia piirejä.


Pitkää ikää piirilehdille ja intoa kaikkien piirilehtien tekijöille! Toivottavasti lehtien tekijöille löytyy mahdollisuuksia tavata toisiaan, esim. laajennettujen valiokuntien aikaan järjestettävissä toimitusmiiteissä?

Hyvä lehti, kiva lehti, bra posten! Antaa tulla lisää vaan!

https://www.facebook.com/pohjanmaan.partiolaiset/posts/10156160877675321

lauantai 26. syyskuuta 2015

Kasvun ja kehittymisen esteet. Tai este. Tai yksi niistä.

Hei!

Jonkin aika sitten ihan valtakunnan tasolla pohdittiin sitä, mikä on suurin este sille, että lippukunnat eivät voi kasvaa, eivät kehittää toimintaansa tai saada kaikille halukkaille tulijoille johtajia? Piirin tasolla on asiasta keskusteltu ja kuultu ajatuksia.

Kaikista selkeimpänä yksittäisenä syynä on noussut esiin aikuisten johtajien puute.

Lippukuntiin olisi kyllä tulijoita, mutta heitä ei voida ottaa vastaan, koska aikuiset johtajat puuttuvat. Tässä tilanteessa jotkut lippukunnat ovat päätyneet pestaamaan johtajiksi sellaisia, joilla olisi vielä oikeus saada tehdä omaa partio-ohjelmaansa.

Sama tilanne on myös piirissä. Myös piiri tarvitsee aikuisia omiin pesteihinsä.


Nämä ovat jotain haparoivia ajatuksia siitä, mitä pestiin voi kuulua. Pestin vastaanottaja sommittelee aika pitkälle itse oman toimintakenttänsä yhteistyössä piirihallituksen kanssa.

Kun tämän tiedämme, ei ole oikein jäädä vain ihmettelemään. Yksittäisen partiolaisen ja ryhmänkin suorat toimintamahdollisuudet ovat aika pienet. Mutta jotain pitää tehdä.

Tämän takia piirihallitus tulee esittämään syyskokoukselle, että piirihallitukseen valitaan jäsen, jonka vastuulla olisi johtaa aikuisten rekrytoinnin ja näiden pestissä tukemisen mallien ja toimintatapojen kehittämistä. Konkreettisena tavoitteena saada tuettua lippukuntia uusien aikuisten saamisessa mukaan ja myös pohtimaan pestissä olevien tukemista.

Pestiin valittava voi järjestäytyä toivomallaan tavalla, esim. koota oma ryhmänsä.

Onko tämä sinun mielestäsi hyvä ajatus? Onko, kerro! Ellei ole, kerro sekin!


Päätöksen tästä pestistä tekee piirin kokous. Ja sen valitsemispäätöksen ehtona on tietenkin se, että tähän pestiin löytyy tehtävään halukas ihminen.
________________________________
Pestinimikkeesi olisi "Piirihallituksen jäsen, vastuullaan johtaa aikuistoimintaa".

Pestisi olisi kaksivuotinen, alkaen tammikuun 2016 alusta. Pestissä saisit tukea piirinjohtajalta, piirin varajohtajalta ja koko muulta piirihallitukselta.

Sinulta toivomme uuden oppijan avointa mieltä ja löytöretkeilijän rohkeutta.

Tässä pestissä pääset rakentamaan melkein tyhjälle tontille. Pääset määrittelemään sen, mitä aikuisuus on meidän piirissä. Järjestämme sinulle myös mahdollisuuden tutustua muihin samoja asioita tekeviin eri piireissä ja partio ulkopuolellakin.

Jos herää kysymyksiä, kysy vaikka Aakelta (antti.kerola@partio.fi).
Nettisivuilta löytyy puhelinnumerokin.

Tule mukaan ja muuta maailmaa!

keskiviikko 9. syyskuuta 2015



Polttopalloa paahtavan auringon alla

Piirihallitus kokeili viimeisimmän kokouksensa eli sähköpostitse käydyn sellaisen yhteydessä hoitaa asioista keskustelun Facebookissa. Näin keskustelu oli kohta kohdalta helpommin seurattavissa ja aiheisiin oli helppo palata hyväksyttäessä kohtia itse sähköpostiketjussa. Kokonaisuutena siis melko toimiva ratkaisu. Aiheina tässä kokouksessa oli muun muassa Myötäpäivät 2017, piirin sääntöjen pykälien neljä ja viisi muutosta sekä jäsenhakemus uudelta lippukunnalta. Myötäpäivät tullaan viettämään piirin 10-vuotisjuhlavuonna Kokkolassa ja tapahtumajohtajaparihaku on auennut. Vapaamuotoiset hakemukset voi toimittaa sähköpostitse Ville Yrjänälle, ville.yrjana@pohjanmaa.partio.fi 11.11.2015 mennessä. Piirin sääntöjen muutos on syyskokouksessa asialistalla. Karinkoluajat ry:stä tuli piirin jäsen.


Piirin luottikset kokoontuivat elokuussa Mustasaaressa aurinkoisissa merkeissä suunnittelemaan ryhmien ja jaostojen tekemisiä, pohtimaan vuoden 2016 partiotaitojen syys-SM-kilpailujen tekijärekrytointia (ja nimeä sekä logoa) ja Opuksen linjauksia meidän piirimme kohdalla, perehtymään Doven ja WAGGGSin yhteistyökampanjaan Free Being Me - Ihan vapaasti mä lasten ja nuorten paremman itsetunnon edistämiseksi sekä Kuksan kiemuroihin liittyen piiripesteissä toimimiseen. Kesäinen viikonloppu huipentui Raippaluodon sillan takana Unescon maailmaperintökohteen luontopolulla Björköbyssä.

Svedjehamnista lähtevällä Bodvattnet runt- polulla oli kaikenlaista nähtävää!
Kuvat: Tiia Tuhkasaari

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Piirihallitus esittää syyskokoukselle piirin sääntöjen muuttamista

Piirihallitus on kokouksessa Kokkolassa 6.6.2015 päättänyt esittää piirin syyskokoukselle piirin sääntöjen muuttamista.

Pohjanmaan Partiolaisten säännöt perustuvat Suomen Partiolaisten mallisäännölle. Hyvin saman tapaiset säännöt on monella muullakin piirillä. Ikää mallisäännöllä on ainakin kymmenen vuotta, viimeksi niitä lienee tarkastellun vuonna 2007.

Monet piirit ovatkin päivittäneet sääntöjään organisaatioidensa ja muiden partiokentässä tapahtuneitten muutosten takia.
 
Tällä hetkellä suurin haaste piirimme säännöissä liittyy pykälään viisi, jossa puhutaan piirihallituksesta. Olemme ehdottamassa muutosta, jossa
  1. luovuttaisiin siitä vaatimuksesta, että piirihallituksen jäsenten pitää olla toiminnanalojensa puheenjohtajia,
  2. tarkennettaisiin piirihallituksen kokouksen päätösvaltaisuutta ja
  3. lisättäisiin yksi kohta hallituksen tehtäviin.
Kaikki muutokset, joita sääntöihin tullaan esittämään, tähtäävät piirin perustehtävän tehostamiseen. Lippukuntien tukeminen on keskeisin tehtävämme ja olemassaolomme tarkoitus. Näillä muutoksilla voimme tätä tehtävää toteuttaa aikaisempaa paremmin.

Tarkoituksenamme on käydä tästä aitoa keskustelu ennen syyskokousta. Keskustelua voidaan käydä ainakin Facebookissa mutta myös muissa mahdollisissa paikoissa.
 
Keskitys tässä kirjoituksessa tuohon 1-kohtaan. 
 

Piirihallituksen jäsenet

Nykyisissä säännöissä, §5 alkuosa, lukee näin:
Piirin hallituksen muodostavat hallituksen puheenjohtaja, joka toimii piirinjohtajana ja varapuheenjohtaja sekä talousryhmän, alueryhmän, ohjelmaryhmän, koulutusryhmän ja viestintäryhmän puheenjohtajat. Hallituksessa voi lisäksi olla yksi muu jäsen.
Elämme muutosten aikaa. Maailma muuttuu, partio muuttuu. Meidän on muututtava, koska jos emme muutu, jäämme jälkeen. Partion kasvuprojektit ovat konkreettinen osoitus muutoksen tarpeellisuudesta. Muutoksen tärkeys on havaittu eri puolilla yhteiskuntaa, myös partiossa. Partio on ollut muutosliike alusta alkaen, siksi emme ole ”partiojärjestö” vaan ”partioliike”.
 
Tämän nykyisen tekstin haasteena on se, että jos pestinimikkeet muuttuvat, pitää aina muuttaa sääntöjä. Toivoisimme, että meillä olisi joustava mahdollisuus miettiä piirihallituksen sisäinen rakenne aina tilanteen mukaan.
 
Esim. tällä hetkellä meidän tarpeemme talousministerille ei ole enää sama kuin joskus aikaisemmin. Sen sijaan nyt tarvitsisimme Yhteiskuntasuhteista vastaavan piirihallituksen jäsenen, joka mm. etsii ja solmii yhteyksiä piirin alueella toimiviin muihin järjestöihin ja partion mahdollisiin tukijoihin. Talousasiat on hänellä edelleen mietittävänä mutta nyt nimenomaan toiminnan ulkopuoliseen tukemiseen painottuen.
 
Piirin taloushallinto on käytännössä toiminnanjohtajan vastuulla. Y-asioista vastaava piirihallituksen jäsen tuo tähän luottisnäkökulman silloin, kun sitä tarvitaan.
 
Tulemme esittämään edellisen sijaan seuraavaa sanamuotoa:
Piirin hallituksen muodostavat hallituksen puheenjohtaja, joka toimii piirinjohtajana ja varapuheenjohtaja sekä viidestä kymmeneen (5-10) muuta jäsentä. Hallituksen jäsenten vastuualueet määritellään menettelytapasäännössä.
Tuo minimi eli seitsemän jäsentä (1+1+5) vastaa nykytilannetta. Hallituksen koko päätetään aina syyskokouksessa ennen varsinaisia vaaleja. Käytännössä tähän asti syyskokouksessa on tässä kohdassa pohdittu, valitaanko erovuorossa olevan projektiministerin paikalle jatkajaa. Piirin kokous on käytännössä aina hyväksynyt piirihallituksen pohjaesityksen.
 
Tämä vastaava avoin muoto löytyy mm. Lapin, Uudenmaan ja Pääkaupunkiseudun partiopiirien säännöistä. Suomen Partiolaisten säännöissä on myös sama henki.
 
Esityksessä annetaan mahdollisuus laajentaa piirihallitusta ja muuttaa sen sisäistä rakennetta. Tulevaisuus voi tuoda tarpeen uuteen piirihallituspestiin. Onko se esim. jäsenhankinnasta vastaava jäsen? Tai aikuisten rekrytoinnista vastaava? Tai joku sellainen, jota emme edes vielä tiedä. Syyskokouksella olisi tämän muutoksen jälkeen mahdollisuus reagoida uusiin ajatuksiin ja tilanteisiin.
 
Jatkossa piirihallitusta ei muodosta siis toiminnanalojen puheenjohtajat vaan homma menee ainakin minun mielestäni toisin päin: piirihallituksessa on jäseniä, jotka johtavat toiminnanaloja. Toivoisin, että piirihallituksen jäsenen nimike ei olisi enää esim. ”alueministeri” vaan esim. ”piirihallituksen jäsen, aluetyö”. Näin hallituksen jäsenille kirkastuisi vahvemmin se, että he ovat piiriä johtava joukko. Ja se johtaminen tehdään piirin ryhmien ja vastaavien kautta.
 
Ja muista: päätöksen tekee aina syyskokous! Koko uudistuksen punainen lanka on lisätä entisestään mahdollisuuttamme tukea lippukuntia ja myös se, että syyskokouksella on isompia asioita päätettävään ja näin isompia työkaluja vaikuttaa piirin toimintaan.
 

Voiko jatkossa syntyä tilanne, jossa koko hallitus on täynnä esim. viestintäihmisiä?

Jos säännöissä ei mainita erikseen piirihallituspestejä, on mahdollista määritellä pestit kokonaan uudella tavalla. Ja tämän päätöksen tekee viime kädessä syyskokous. Kokouksen alussa hyväksymme menettelytapasäännön jossa on jatkossa kerrottu, mitä vastuita valittaville uusille jäsenille ollaan antamassa.
 
Itse asiassa tämän pitää tapahtua vielä aikaisemmin: jo edeltävässä kevätkokouksessa tulisi olla tieto valittavista uusista jäsenistä piirihallitukseen, koska siellä annetaan toimintaohjeet vaalitoimikunnalle.
 
Mitään muutoksia siis ei tule tapahtumaan ilman jäsenten eli lippukuntien tahtoa. Sääntömuutos antaa aktiivisille lippukunnille mahdollisuuden vaikuttaa todella merkittävästi piirin hallintoon. Tätä me piirihallituksessakin toivomme!
 
Uskoisin, että yhteinen hyvä ei ole se, että kaikki piirihallituksen jäsenet keskittyisivät vain ja ainoastaan viestittämiseen. Vaikka se on keskeinen taito johtamisessa, tarvitaan myös mm. koulutusta.
 
Piirihallituksen nykyisen kokoonpanon ei tarvitse muuttua, mikäli se nähdään hyväksi. Muutos ei ole itsetarkoitus, se on mahdollisuus.
 

Piirihallituksen jäsenten toimikaudet

Nykyisissä säännöissä lukee näin:
Hallituksen jäsenet valitaan kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan siten, että erovuorossa on joka toinen vuosi puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, viestintäryhmän puheenjohtaja ja joka toinen vuosi talousryhmän, alueryhmän, ohjelmaryhmän ja koulutusryhmän puheenjohtajat. Puheenjohtajan, varapuheenjohtajan tai hallituksen muun jäsenen tehtävään voidaan valita yhtäjaksoisesti enintään kolmeksi kaksivuotiseksi toimikaudeksi.
Koska pestinimikkeistä ollaan esityksessä luopumassa, esitämme tämän kohdan muuttamista uutta tilannetta vastaavaksi:
 
Hallituksen jäsenet valitaan kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan siten, että heistä noin puolet on vuosittain erovuorossa. Puheenjohtajan, varapuheenjohtajan tai hallituksen muun jäsenen tehtävään voidaan valita yhtäjaksoisesti enintään kolmeksi kaksivuotiseksi toimikaudeksi.
Erovuoroisuuksista ja toimikausista olisi jatkossa pidettävä kirjaa: jos esim. joku piirihallituksen jäsen joutuu jättämään pestinsä kesken kautensa, ei seuraajaa valita uudelle kaksivuotiskaudelle vaan edeltäjän kauden loppuun. Tämä kaikki on piirihallituksen vastuulla ja keskiössä on jälleen menettelytapasääntö: siihen on kirjattava piirihallituksen jäsenten kaudet.
 
 
 
No niin, ovi on auki! Osallistutaan aktiivisesti keskusteluun! Kanavia on monia: Facebook, tämän blogin palaute, suorat sähköpostiyhteydet, puhelin jne. Toivomme, että tästä viriää vilkas keskustelu!
Ja huomaa: esitettyjä tekstejä voidaan muuttaa, mikäli tarvetta esiintyy! Keskusteluun on mahdollisuus aina syyskokouksen päätöspykälään asti – toivottavasti se kuitenkin alkaa paljon ennen sitä!
 
t. Aake,
piirinjohtaja

Linkkejä viitattuihin sääntöihin:
 

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Piirihallituksen kesäseminaari Kokkolassa

Piirihallitus kokoontuu vuoden aikana erilaisissa tilanteissa. Toimintakauden aikana meillä on kokouksia noin kerran kuukaudessa. Tämän lisäksi meillä on ”tapaamisia”- epävirallisempia mutta etukäteen sovittuja. Ja sitten meillä on kesäseminaari. Kaikkien näiden tarkoituksena on mahdollistaa tehtävämme eli Pohjanmaan Partiolaisten johtaminen. Tähän tehtävään tarvitaan tapaamisia, toinen toiseemme tutustumista ja asioiden valmistelua.

Vuoden 2015 kesäseminaari suuntautui Villa Elbaan Kokkolaan kesäkuun viides ja kuudes päivä. Perjantai-iltana meillä oli yhdessä ulkoilua ja rentoa olemista – tätä koemme tarvitsemamme, jotta voisimme toimia ryhmänä. Kokkolassa oli vielä aika kylmä ilma mutta onneksi poutaa. Ja kaunis auringonlasku!

Lauantaina aloitimme työpistetehtävillä: piirihallituksen jäsenet ja työntekijät kiersivät pareina miettimässä ajankohtaisia kysymyksiä. Työskentelytapa koettiin tehokkaaksi ja motivoivaksi joskin aikaa tuntui olleen liian vähän. Lounaan jälkeen jatkoimme työskentelyä hiukkasen aikaa ja sitten aloitimme varsinaisen kokouksen.

Kokouksen asialistalla oli asioita, joita olimme aamuna valmistelleet – käsittely oli niiden osalta melko joutuisaa. Käyn tässä asiat pääpiirteissään läpi.
Välillä pitää tähdätä tarkasti - kohti päämäärää!

Noste tukee kasvua

Mainiota Menoa- kasvuprojektin (2012-2014) loppuraportti saatiin viimeinkin hyväksyttyä. Hieno juttu! Se esitellään piirin jäsenlippukunnille viimeistään syyskokouksessa.

Sitten käsittelimme piirin käynnissä olevaa kasvuhankkeen toista vaihetta, Nostetta. Päätimme muuttaa projektiryhmän rakennetta. Muutoksen tavoitteena on tehostaa työskentelyä ja keventää rakennetta.

Jatkossa Noste-kasvuprojektin projektiryhmän (jatkossa puhumme piirin kasvuryhmästä) muodostavat piirin koulutus-, viestintä-, ohjelma- ja alueryhmien edustajat. Aikaisemmasta poiketen ryhmän jäsenen ei tarvitse välttämättä olla edustamansa ryhmän puheenjohtaja. Ryhmät valitsevat edustajansa kesän ja alkusyksyn aikana.

Aikaisemmasta poiketen kasvuryhmän puheenjohtaja on yksi näistä neljästä. Kuulostaako tehokkaalta? Minusta ainakin kuulostaa! Meillä on lupa odottaa mahtavaa Nostetta piirin toiminnalle.

Kasvuprojektista päätimme vielä, että sille asetetaan ohjausryhmä. Se mm. tukee projektiryhmää ja auttaa projektin tuotteiden jalkauttamisessa lippukuntiin. Ohjausryhmään tullaan hakemaan myös lippukuntien edustajia. Tästä tarkemmin lisää myöhemmin!

SP:n jäsenkokous 2016 Pohjanmaalla ja Oulussa

Suomen Partiolaisten jäsenkokous 2016:n johtoon valittiin viikko sitten partiojohtaja Laura Ritola. Laura oli nopeasti tuottanut piirihallitukselle ensimmäisen raporttinsa, jossa kuvaili tulevia suunnitelmiaan ja esitti piirihallitukselle kysymyksiä. Piirihallitus vastaili parhaansa mukaan. Päällimmäisenä ajatuksena meillä on se, että Laura ja hänen tiiminsä saa meidän täyden luottamuksen ja tuen. Lauran ja hänen tiiminsä työnä meille tulee mahtava tapahtuma! Seuratkaa viestintäkanavia!

Suomen Partiolaisten toimintasuunnitelma 2016

Käsittelimme tulevan vuoden toimintasuunnitelmaa peilaten oman kaksivuotissuunnitelmamme toista vuotta SP:n suunnitelmiin. Teemme joitain tarkennuksia syksyyn mennessä.

Tulemme myös julkaisemaan toimintasuunnitelmamme yksityiskohtaisen esityksen. Tarkoitus oli julkaista se jo keväällä mutta matkalla on ollut hieman viivästystä. Pahoittelumme tästä. Toisaalta ehkäpä siinä on tapahtunut jalostumista odotusaikana. Seuratkaa tässäkin tapauksessa viestimiä!

Syys-Tuulevat 2015 lähestyy

Tuulevien vastuuhenkilöt julkaisivat lopullisen ohjelman. Tuulevathan järjestetään syksyllä 14.-16.8. Vaasassa. Ohjelma on jälleen monipuolinen. Sinne kannattaa osallistua jo pelkästään kokouspaikan vuoksi. Lisää tietoa tulossa!

Piirin sääntöjen uudistaminen

Sitten keskustelimme piirin sääntöjen uudistamisesta. Totesimme, että tarvetta on nopeaan korjaukseen ja laajempaan korjaukseen. Haluamme esittää piirin kokoukselle nopean muutoksen tärkeyden ja käydä siitä keskustelua. Samalla käynnistämme laajemman uudistuksen, joka sijoittunee seuraaville kahdelle vuodelle. SP:n säännöt ovat muuttumassa ja koemme, että annamme sen päivittyneen hengen vaikuttaa myös omiin sääntöihimme.

Kirjoitan toisessa yhteydessä muutoksesta laajemmin. Tiivistäen tarkoituksena on toisaalta piirihallituksen toiminnan tehostaminen, toisaalta sääntöjen käsitteistön päivittäminen ja selkeyttäminen sekä piirin tehtävän, lippukuntien tukemisen kirkastaminen.

Tavoitteena napakymppi mutta yleensä hyvä yrityskin riittää!


Kokouksen kohtien käsittely vei (taas) odotettua kauemmin aikaa. Harmillisesti muutamia kohtia jouduttiin siirtämään seuraavaan kokoukseen. Itse kuitenkin koen, että Nosteeseen ja sääntöuudistukseen käytättämämme aika oli kannattavaa. Molemmat ovat isoja juttuja, jotka toivottavasti näkyvät myös lippukunnan arjessa.

Piirihallituksen seuraava kokous on elokuun puolen välin tienoilla. Se pidetään sähköpostikokouksena ennen Tuulevia.

Kiitos ja hyvää kesää!

Kiitos, piirihallitus, toimintakauden työstä! Nyt levätään ja/tai leireillään!

Ja samalla haluan kiittää kaikkia piirimme johtajia ja muita aikuisia! Kiitos arvokkaasta työstänne lasten ja nuorten hyväksi! Toivon teille mahdollisimman monta välähdystä siitä, että se, mitä teette, ei ole merkityksetöntä ja että se työ kantaa hedelmää tässä hetkessä ja tulevaisuudessa!

Niin ja kaikille lippukunnille ja partiolaisille oikein mukavaa ja rentouttavaa ja leiri- ja telttäyörikasta kesää!


t. Aake,
piirinjohtaja




Creative Commons -lisenssi
Valokuvat Antti Kerola.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Kierros alkoi

Matkapäivää!

Helmikuun blogikirjoituksessani kerroin minun ja Elinan suunnitelmasta kiertää piirin lippukunnat. Emme ole tästä suunnitelmasta luopuneet! Emme siitäkään huolimatta, että tällä tahdilla (yksi lippukunta per puoli vuotta) vie piirin kiertäminen kahdelta ihmiseltä 20 vuotta!

Tänään olin Merituulen vieraana Raahessa. Kerta oli siis minulle lpk-kierroksen ensimmäinen. Itse sain kovasti käynnistä, olin mm. ensimmäisen kerran mukana johtiksessa lippukunnassa, johon en itse kuulu! Kiitos, MeTu, kun otitte vastaan!

Tavoitteestani saada kätellä jokainen läsnäollut johtaja huomasin jääneeni: pari johtajaa tuli ko. johtista seuranneen aluetapaamisen loppupuolella ja saattoi olla, että heitä kaikkia en tervehtinyt (-1 p). Ja se ryhmäselfiekin jäi siinä tohinassa ottamatta(-1 p)! Ehkäpä sitten ensi kerralla kun tavataan!

Mutta tapasin kaikki, nuoret ja vähän vanhemmat johtajat. Nyt tunnemme toisemme, voimme helposti moikata kun tapaamme. 

Tsemppiä jatkoon MeTu! Teidän voima on teidän taitavissa nuorissa johtajissa ja kokeneissa aikuisemmissa johtajissa. Kolo näyttää kivalta ja ympäristö on inspiroiva. Hyvää kevättä ja kesää! Teiltä sain intoa kokonaiset 12 pisteen edestä eli kymppiin päästiin.

Seuraavaksi sitten Vihanti ja Vihannin Vehkat!

Kiitokset myös muille Valakia-alueen lippukunnille! Teillä menee hienosti yhteen! Nyt iloisesti vain vetämään alueen leiri kasaan. Siinä on hyvä harjoitus kesän 2016 hieman isommalle koitokselle Evolla.

t. Aake,
piirinjohtaja

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Kevätkokousta ja Tuiskun odotusta


Piirihallitus kokousti kevätkokousaamuna Seinäjoella. Asialistalla oli piirin kokouksen viime hetken valmisteluja, kuten Lippukunta -cafen pöytien varmistaminen, julkilausuman vahvistaminen ja partiojohtajavaltakirjojen hyväksyminen.

Lisäksi kokouksessa käytiin läpi toiminnanalojen kuulumisia ja yleistä pöhinää. Keskustelua herätti erityisesti samana päivänä järjestetty samoajatapaaminen #Ässä, johon pystyi osallistumaan netin välityksellä mistä tahansa. Tuiskuakin odoteltiin jo kovasti! Myös syksyn Tuulevia käsiteltiin, valmistelut ovat käynnissä ja lisää tietoa on tulossa luottiksillekin piakkoin. (Kannattaa kuitenkin jo nyt merkitä kalenteriin 14.-16.8. Vaasa, jos et ole sitä vielä tehnyt).

Kokouksen lopuksi kiitettiin alueministeri Raisaa, jonka pesti päättyi kevätkokoukseen. Itse kevätkokouksesta voit lukea lisää täältä.

Seuraavan kerran piha tapaa pikaisesti Tuiskulla ja seuraava kokous on huhtikuun lopussa Rovaniemellä. Hauskaa pääsiäistä kaikille, Tuiskulla nähään!

Elina

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kevättä kohti!



Alkanut partiovuosi on lähtenyt käyntiin ainakin uuden ministerin silmissä vauhdikkaasti. Tammikuussa Tuulevat keräsivät ison joukon piirin luottiksia Ylivieskaan. Kuun vaihteessa osa piirihallituslaisista kävi kuulemassa ajankohtaista tietoa koulutuksesta ja ohjelmasta sekä verkostoitumassa muiden piirien edustajien kanssa Kohtaus -koulutus- ja ohjelmaseminaarissa Pieksämäellä. Satu ja Aake kävivät isolla kirkolla partioneuvoston järjestäytymiskokouksessa ja kohta vuorossa ovatkin jo laajennetut valiokunnat. Lisäksi kukin on tehnyt tahollaan oman toimialansa juttuja sekä erilaisia projekteja kuten Tuiskua, Nostetta ja verkkosivu-uudistusta.

Helmi-maaliskuu on yhdistysmaailmassa tunnetusti aikaa, jolloin kuumeisesti väännetään tilinpäätöksiä ja toimintakertomuksia menneestä vuodesta. Näiden asioiden ympärille kiertyi myös viimeisin piirihallituksen kokous. Iloksemme saimme huomata, että piirin talous on edelleen vakaalla pohjalla eikä jäsenmaksukorotuksiin ole tällä haavaa tarvetta. Tästä lisää kevätkokouksessa.

Kokouksessa käsiteltiin myös menettelytapasäännön uudistusta, jonka hallitus tuo kevätkokoukselle hyväksyttäväksi. Piirin verkkopalvelu-uudistus on edennyt siihen vaiheeseen, että verkkosivutyöryhmä käy sopimusneuvotteluja ja uusien sivujen toteutus käynnistyy pian.

Kolmivuotinen Mainiota Menoa -kasvuprojekti päättyi vuodenvaihteessa, ja kevätkokouksessa pääsemme kuulemaan ja näkemään siitä loppuraportin. Kasvuhankkeen seuraava vaihe Noste on myös lähtenyt hienosti käyntiin, kun yli kahdeksankymmentä esikouluryhmää ilmoittautui mukaan eskarikampanjaan. Kampanjan avulla tavoitamme yli 1600 ensisyksyn ekaluokkalaista.

Kevätkokouksessa edessä on jälleen myös henkilövalintoja. Jussan ja Raisan jäädessä pois hallituksesta ovat hakusessa tälle vuodelle uudet talous- ja alueministerit. Piirihallitus on ryhmä joka toimii yhdessä, ja kuten Aakella on tapana sanoa, pestit ovat haastavia, mutta ihmisen kokoisia. Tärkeintä on halu olla mukana viemässä eteenpäin pohjalaista partiotyötä. Uskonkin, että juuri sinussa joka luet tätä tekstiä, on ainesta näihin pesteihin! Lisäksi tarvitaan jälleen jäseniä syyskokouksen henkilövaaleja pohjustavaan vaalitoimikuntaan.

Myös lukuisiin muihin avoimiin pesteihin eri toiminnanaloilla etsitään tekijöitä. Tällä hetkellä kaivattaisiin erityisesti ohjelmaohjaajia huolehtimaan siitä, että jokaiselle ikäkaudelle on piirissä tarjolla laadukasta ohjelmaa, sekä alueohjaajia tukemaan lippukuntien toimintaa ja lippukuntien välistä yhteistyötä. Pohjanmaan Partiolaisten seuraava suuri näytönpaikka on vuoden 2016 syys-SM – kisat. Myös tämän projektin johtajaa haetaan parhaillaan.

Tätä kirjoittaessani olen saanut juuri lukea kaksi hienoa partiouutista. Kirkkohallitus on valinnut vuoden 2016 Yhteisvastuukeräyksen kotimaiseksi erityiskohteeksi Suomen Partiolaisten valtakunnallisen, nuorten syrjäytymistä ehkäisevän hankkeen. Tämä kertoo siitä että partiota arvostetaan yhteistyökumppanina sekä yhteiskunnallisena vaikuttajana. Toinen Pohjanmaan Partiolaisia lämmittänyt uutinen on se, että Tuisku -talvileirille ilmoittautuneiden partiolaisten määrä nousi juuri yli kuudensadan. Näin ollen pääsiäisenä tullaan tekemään historiaa Suomen suurimmalla talvipartioleirillä!



Projektiministeri Pätkä

Tervehdys vasurilla!

Itse huomaan aina silloin tällöin kertaavani mielessäni, miksi partiopiiri on olemassa. Miksi pitää olla näinkin suuri organisaatio lippukuntien ja keskusjärjestön välissä! Onko se perinne, onko se tapa vai vakiintunut käytäntö? Samalla olen pohtinut oman ja lähellä toimivien pestejä – onko niille tarvetta?

Joka kerta olen päätynyt siihen, että piiriä tarvitaan. Ei siksi, että sellainen pitäisi olla, jotta lippukunnat saavat äänensä kuuluviin keskusjärjestössä. Vaan siksi, että lippukunnat tarvitsevat piirin tukea. Ainakin joku, ainakin joskus.

Piiri tarjoaa koulutusta, ohjelmaa, tapahtumia. Siis tukea lippukunnille. Ainakin tämä on piirin tehtävä. (Se, että hoitaako piiri sen tehtävän hyvin, huonosti tai hyvin huonosti on sitten toinen kysymys.)

Tämän ja monta muuta asiaa haluaisin selvittää.

Olemme piirin varajohtaja Elinan kanssa tehneet päätöksen: haluamme käydä kättelemässä jokaisen piirin alueella toimivan lippukunnan jokaisen johtajan kättä! Haluamme tavata teidät ja kuunnella. Ja keskustella. Teidän ehdoillanne. Meillä on jotain tuomista mukanamme mutta pääpaino on siinä, että me kuuntelemme.

Urakka on suuri ja siihen tarvitsemme apua!

Kertokaa, missä ja milloin haluatte tavata. Muistakaa samalla, että joudumme suunnittelemaan liikkumistamme hurjan laajan piirimme alueella paljon etukäteen. Tässä vaiheessa jo toivon kärsivällisyyttä ja ymmärrystä sille, että kaikki, jos mikään, ei mene just niin kuin on suunniteltu. Varmasti joudumme ehdottamaan uutta aikaa, kun yritämme saada sopimaan tapaamisia samalle suunnalle.

Kutsukaa paikalle ne johtajat ja partiolaiset, jotka teidän mielestänne siellä pitää olla. Ne, joita kannattaa kuunnella. Tai nähdä. Tai kokea. Tai mitä vain.

Ja huom! Vaikka ehkä otamme teihin suoraan yhteyttä, emme tule väen vängällä emmekä viekkauvella ja vääryyvellä!

Aikaa meillä on tämä vuosi 2015. Tarvittaessa jatkamme ensi vuoden puolella.

Meidän toiveena on nähdä teidät. Kuunnella. Ja ottaa meistä yhteinen ”scoulfie” (eli partioryhmäkuva meistä kaikista).
''

Nyt voi jo ehdottaa treffejä! Olisi kiva nähdä! Puhaltaa samaan hehkuun.

t. Aake,
piirinjohtaja

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Uusin kujein uuteen vuoteen!

Hetken hiljaiseloa viettänyt Pohjanmaan Partiolaisten piirihallituksen blogi on jälleen maisemissa! Jatkossa jokaisen piirihallituksen kokouksen jälkeen yksi jäsenistä kirjoittaa pari sanaa kokouksen aiheista ja joskus jostain muustakin blogiin luettavaksi.

Vuoden 2015 ensimmäinen piirihallituksen kokous aloitti kahden uuden pihalaisen piha-uran, eli minun ja Yrjänän Villen. Kokous päätti jatkaa blogiin kirjoittelua vuorotellen. Tutustuimme myös talvipiirileiri Tuiskun kutsuvieraslistaan. Pohjois-Pohjanmaan Partiotuen lopetettua toimintansa sen omistama Oulun toimipaikka eli Tuulenpesä sekä muu varallisuus siirtyy Pohjois-Pohjanmaan Partiosäätiölle.

Suomen Partiolaisten vuoden 2016 jäsenkokousta on päätetty hakea järjestettäväksi Ouluun, kun selvitettiin myös etelän kaupunkien kantokyky kokousta varten. Seinäjoella olisi ollut kykyä lähteä mukaan hakuprosessiin, mutta tällä aikataululla päädyttiin laittamaan ehdotukseksi Oulu. Kaupunki oli myös itse kiinnostunut tulemaan mukaan prosessiin. Piirin jäsenmäärästä saatiin vielä tällä hetkellä vertailukelvoton luku, ja mahdollisesta ja toivotusta kasvusta saamme tietää tarkemmin myöhemmin.

Piirinjohtajat Antti ‘Aake’ Kerola ja Elina Sangi aloittavat kaksivuotisen haasteen käydä vierailemassa jokaisessa piirimme alueen toimivassa lippukunnassa. Koska jompikumpi heistä tulee teille kylään?

Näitä tunnelmia kirjoitteli Tiia Tuhkasaari Tampereella, Tohlopinjärven rannassa.