sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Joulu on välittämisen ja muistamisen aikaa

En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan; mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan! Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo! Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan!” (Zacharias Topelius)

Joululaulut, kauneimmat sellaiset, kaikuvat taas kohta monissa kodeissa, kun hiljennymme viettämään Vapahtajamme syntymäjuhlaa. Adventtikalenterin viimeinenkin luukku aukeaa ja sieltä paljastuu edellisten vuosien tapaan pieni kapaloitu poikalapsi makaamassa seimessä, ympärillään rakastavat vanhemmat ja vieraita maan ääristä.

Joulu on välittämisen ja muistamisen aikaa. Mietimme kaikkia meille rakkaita ja tärkeitä ihmisiä. Muistamme heitä, lahjoin ja joulukortein. Tänä jouluna on myös paljon koteja, joissa suru ja murhe on vieraana. Niissä kodeissa ei kuulu lapsosten laulu, ei vieraile joulupukki. Ei edes joulunlapsi pääse vierailulle. Tänä jouluna on niitä, joiden joulupöytä ei notku jouluherkuista eikä huoneessa leiju piparintuoksu. Tänäkin jouluna jossain itkee joku!

Miten olisi jos tänä jouluna muistaisimme sitä naapurin yksinäistä mummoa tai pappaa, joka hädin tuskin uskaltaa näyttää nokkaansa postilaatikolla käydessään. Mitä jos veisimme hänelle joulutervehdyksen? Tai lausuisimme hänelle muutaman ystävällisen sanan? Entä, jos kävisimme vierailulla vanhainkodissa, sen vanhuksen luona jota ei kukaan muistanut koko vuonna? Olisiko se meiltä pois? Vai saisimmeko itse siitä hyvän mielen, että muistimme lähimmäistämme, kosketimme, lausuimme pari ystävällistä sanaa, olimme läsnä.

Tehdään yhteinen päätös, että ensi vuonna muistamme läheisiämme. Enkä tarkoita nyt vain niitä meidän tällä hetkellä tuntemiamme ihmisiä, vaan aivan kaikkia jotka keskuudessamme elävät! Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika tehdä tilinpäätös kuluneesta vuodesta. Mitä hyvää saimme aikaan? Entä missä epäonnistuimme? Jäikö jotain vielä tekemättä, asioita ensi vuodelle?

Itselläni on ollut kuluneena vuonna monta rautaa tulessa ja välillä on tullut poltettua kynttilää molemmista päistä. Työn, perhe-elämän ja harrastusten yhteensovittaminen opiskelun lisäksi alkoi syksyllä tuntua ylivoimaiselta. Mutta niin kuin aina ikävien asioiden kohdalla, lopullinen päätöksenteko on vaikeaa. Sanoin vuosi sitten, että ”tahdon tehdä parhaani” ja niin olen tehnyt. Pesti piirin varajohtajana on tarjonnut minulle loistavan tilaisuuden tutustua partioon vähän eri näkökulmasta kuin aikaisemmin. Se on tarjonnut mahdollisuuden olla tekemässä arvokasta vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten hyväksi. Mutta koska en ole mielestäni täyttänyt vastaanottamaani pestiä riittävän hyvin, päätän pestini vuoden vaihteessa. En kuitenkaan ole jättämässä partiota tai edes Pohjanmaan Partiolaisia. Ainoastaan otan nyt aikaa muille minulle tärkeille asioille ja jatkan ehkä jossain hieman helpommassa ja vähemmän aikaa vievässä pestissä.

Pestin pitää olla mielekäs – ”partio on iloinen leikki” – ja siinä tulee saada tunne onnistumisesta. Myös toisten ihmisten hyväksytyksi tuleminen on tärkeää. Itse yritän muistaa välillä myös kiittää.

Rauhallista joulun aikaa jokaiselle!

Jari ”Huhtis” Huhtakallio, piirin varajohtaja

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Partiokoulutuksen aakkoset

Näin uuden vuodenvaihteen lähetessä ja vuoden pimeintä aikaa elettäessä on hyvä palata alkulähteille. Eli aakkosiin. Siis partiokoulutuksen aakkosiin. 
  • A
    • Akela, sudenpentulauman johtaja. Saa koulutuksen akelakurssilla. Kurssi tarjoaa eväitä näiden nuorimpien kullannuppujen kanssa toimiville aikuisille. Kestää yhden viikonlopun.
  • B
    • Perämeren (ruots. Bottenviken) itärannalle sijoittuneeseen ja siitä sisämaahan levittyvän piirimme laaja alue on tehnyt välttämättömäksi tiettyjen piirin toimintojen hajauttamisen. Aluetyö ja koulutus jakavat samat suuret alueet, nimittäin Pohjoisen ja Eteläisen Ilmansuunnan. Koulutusryhmässä molemmilla alueilla on oma "ilmansuunta-kova" eli koulutusryhmän jäsen tekemässä ydintehtäväämme, lippukuntien tukemista.
  • C
    • Käki (lat. "cuculus canorus") on yksi partiojohtajan jatkokoulutukseen kuuluvan Ko-Gi-leirin vartioista. Muita vartioita ovat mm. VarisSorsaPöllöNärhi ja kurssistaabin Palokärki.
  • D
    • Partiopiirissä koulutuksen asioita suunnittelee ja toteuttaa piirin Koulutusryhmä (KoRy), joka toisinaan sopii kokouksensa Doodlea apuna käyttäen. Ryhmää johtaa puheenjohtaja, jota joissain tilanteissa kutsutaan epävirallisesti koulutusministeriksi. Pohjanmaan Partiolaisissa KoRy:n jäsenillä on omat erityisvastuualueensa, yksittäiset koulutuksen osa-alueet. Näitä alueita ovat esim. partiojohtajaperuskoulutus, akela- ja sampokoulutus ja piirin luottamushenkilöiden koulutus.  
  • E
    • EA I  eli ensiavun ykköskurssi on sovittu Pohjanmaan Partiolaisten pj-peruskurssien ennakkotietovaatimuksiksi. Jokainen lasten ja nuorten kanssa toimiva partiojohtaja tarvitsee ajan tasalla olevat ensiaputaidot.
  • F
    • Feedbäkkiä eli palautetta voit antaa koulutuksen asioista suoraan koulutusryhmän jäsenille vaikkapa www-sivujen kautta.  Laita sinne ideasi, koulutustoiveesi, terveisesi, toiveesi, jne. Jos itse haluat kouluttajaksi, vaikka vain ihan pienen osan apukouluttajaksi, löytyy siihenkin oma yhteydenottokanavansa koulutuksen sivuilta.
  • G
    • Gilwell Park on Lontoon lähellä sijaitseva brittipartiolaisten keskus. Siellä pidettiin ensimmäinen partiojohtajien jatkokurssi vuonna 1919. Paikka on erittäin vilkas partiokeskus ja ehdottomasti näkemisen arvoinen.
  • H
    • Havu 2012 -piirileirille perustetaan oma ”partio-opisto”. Voit saada leirin aikana koulutusta monilla partion osa-alueilla. Seuraa Havun tiedottamista.
  • I
    • Ilmoittautuminen kursseille tapahtuu nykyään neljä kertaa vuodessa. Kursseille kannattaa ilmoittautua ajoissa, sillä tavalla helpotetaan kovasti kurssistaabin työtä ja ennen kaikkea varmistetaan oma mahtuminen kurssille.
  • J
    • Johtajia lippukuntaan? Heille sopiva kurssi on, partiojohtajan peruskurssin lisäksi, lippukuntakurssi. Ja se on tarkoitettu ehdottomasti muillekin kuin vain lippukunnanjohtajille.
  • K
    • Kolmiapila-Gilwell-kurssi on partiojohtajien jatkokurssi. Kurssiin kuuluu leiriosa, lippukunnassa (tai piirissä) tehtävä toimintaosa ja seminaari. Tule Ko-Gi:lle, jos olet valmis syventämään omia ajatuksiasi partiosta. Ko-Gi:n käyneitten tunnuksena on mm. kaulassa kannettavat "nappulat".
  • L
    • Luotsi on tarpoja-, samoaja- ja vaeltajaikäkauden aikuinen johtaja. Hänen pestiinsä voi kuulua mm. tarpojien yhteisten tapaamisten järjestämistä, vartionjohtajien tukemista, ROK:in (ryhmänohjaajakurssi, joka kouluttaa tarpoja- ja samoajavartioitten johtajia) järjestämistä ja vaeltajien vaelluskartan tekemisen tukemista. Luotsi saa koulutuksensa luotsikurssilla. Sen kesto on yksi viikonloppu.
  • M
    • Meneekö yli hilseen koko koulutus? Jos menee, kysy ihmeessä! Koulutuksen tyypeiltä voit kysyä myös niitä kysymyksiä, joita itse pidät ns. tyhminä.
  • N
    • Nappuloista (engl. "Wood Badge"on tälläkin sivulla puhuttu. Ne ovat alkujaan B-P:n keksintö partiojohtajan jatkokurssin kurssitunnuksiksi: kaulassa pidettävät, puusta veistetyt nappulat kiinnitettyinä nahkanauhaan. Suomessa on puhuttu joskus käännösvirheen takia "metsämerkistä". 
  • O
    • Ohjaaja, joka ohjaa koulutusasioita on koulutusohjaaja, KO. KO toimii piirin koulutusryhmässä. Hänen tehtävänään on mm. ohjata Ko-Gi- kurssilaisia, kehittää piirin koulutustoimintaa ja kouluttaa kursseilla. KO:t saavat koulutuksensa Suomen Partiolaiset ry:n järjestämillä ohjaajakursseilla. KO:n tunnuksena on kaulassa nahkanauhassa roikkuvat kolme puunappulaa.
  • P
    • Pjpk eli partiojohtajien peruskurssi. Jokaisen aikuisen partiolaisen peruskurssi. Antaa hyvät eväät johtajapestissä toimimiseen. Muutaman pj-vuoden jälkeen kutsuu Kolmiapila-Gilwell-kurssi eli Ko-Gi.
  • Q
    • Kuutamolla on meistä välillä jokainen. Siksi on hyvä osallistua partiokursseille ja saada sieltä uusia ideoita omaan pestiinsä. Koulutustilaisuudet näkyvät piirin www-sivujen tapahtumakalenterissa.
  • R
    • ROK- kurssien kouluttajille ja järjestäjille sopii hyvin PKK eli partiokouluttajakurssi. Sitä järjestetään noin kerran vuodessa, yhteistyössä naapuripiirimme Järvi-Suomen Partiolaisten kanssa. PKK kertoo, miten koulutetaan ja ennen kaikkea miten partiossa koulutetaan. Se sopii sinulle, partiojohtaja!
  • S
    • Seikkailijoitten joukkueenjohtaja on sampo. Sampo saa koulutuksensa (yllätys, yllätys!) sampokurssilla. Sammolla on perustavaa laatua olevan tärkeä tehtävä partiolaisten kasvussa: hän tutustuttaa seikkailijat retkeilyn ja partiokisailun mutta myös ryhmässä toimimisen ihmemaahan.
  • T
    • Timantti on kova ja KoVa on myös koulutuksen tyyppi, lippukunnan koulutusvastaava eli KoVa. Hän on tiiviin koulutuspaketin käynyt partiojohtaja, joka suunnittelee ja tukee lippukunnan johtajien koulutuspolkua. KoVa:lla on Pohjanmaan Partiolaisissa ihan oma pestimerkkinsä. Onko teidän lippukunnassanne jo KoVa?
  • U
    • Uusille partioon tulleille aikuisille tai pitemmän tauon jälkeen palaaville on kehitetty Tervetuloa partioon -koulutuskokonaisuus. Siinä tarjotaan napakassa paketissa partion perusasiat, ainakin ensikosketuksen verran. Moni outo partioslangin sana avautuu sen jälkeen toivottavasti paremmin. "Tule terpalle, niin tiedät, mistä on kyse!"
  • V
    • Value Based Leadership -kurssi. Ruotsin kuninkaan ja pohjoismaisten monen alan huippujohtajien voimakkaasti tukema kansainvälinen koulutus nuorille, 20-25-vuotiaille johtajille. Antaa erinomaisia eväitä oman johtajapersoonan kehittymiselle.
  • W
    • WOSM (partioliikkeen maailmanjärjestö) ja WAGGGS (partiotyttöjen maailmanjärjestö) antavat suuntaviivat myös suomalaiseen partiokoulutukseen. Näin myös koulutusten kautta olemme samaa suurta partioperhettä.
  • X
    • Piirin koulutustilaisuudet mahdollistavat tuttujen lisäksi myös uusien ja tuntemattomien ("X") tapaamisen. Erilaisten lippukuntakulttuurien näkeminen avartaa omaakin partiotoimintaa. Ole siksi aktiivinen kurssilla, pohdi ja osallistu keskusteluun. 
  • Y
    • Piirin yhteiset kokoukset (syys- ja kevätkokous) on viime vuosina pyritty rakentamaan myös koulutustilaisuuksiksi. Ainakin koulutusvastaavan kurssia on järjestetty ja tullaan järjestämään jatkossakin.
  • Z
    • Vielä niistä nappuloista: ensimmäiset nappulat B-P:lle tulivat zulujen kuningas Dinizululta. Kuningas Dinizulun ketjussa oli yli tuhat puunappulaa, jokaisen edustaessa jotain kuninkaan urotekoa tai saavutusta. Näistä nappuloista tehtiin ensimmäiset partiojohtajan jatkokurssin nappuloista. "Ingonyama! Sithi ingonyama!"
  • Å
    • Åkermanin Alfons eli ”Brigadis” oli ensimmäinen suomalainen, joka kävi partiojohtajien jatkokurssin Gilwell parkissa. Hän oli värikäs partiopersoona, joka sai paljon aikaan.
  • Ä
    • Älä unohda seurata piirin tapahtumakalenteria ja uutisia! Sieltä löytyy hyviä vinkkejä omaan kouluttautumiseesi ja pestisi hoitamiseen.
  • Ö
    • Överiksi menee, jos vielä jatkan. Siispä: kursseilla ja muissa koulutustilaisuuksissa nähdään!
Aake

torstai 27. lokakuuta 2011

Oletko ajatellut, mitä kerrot partiosta?

Laajennetussa viestintävaliokunnassa Suomen Partiolaisten viestintäpäällikkö pyysi kuvittelemaan tilanteen, jossa lentokone on lastattu eri järjestöillä. Jos lentomatkan aikana pitäisi pelastaa uhanalainen eläin, tiedämme varmasti mikä järjestö kuulutettaisiin apuun. Tai jos matkalla syntyisi kansainvälinen konflikti, niin olisi melko itsestään selvää, että Punainen Risti olisi avustamassa. Mieti sinä lukija nyt, missä tilanteessa partiolaisia kuulutettaisiin avustamaan? Tämä ei ole lainkaan helppo kysymys: minäkään en osannut vastata tähän suoralta kädeltä.

Varmasti jokaiselta partiolaiselta on joskus kysytty, mitä siellä partiossa oikein tehdään. Monesti kuulee ihmisten luulevan, että teemme joka leirillä solmuja, osaamme sytyttää nuotion yhdellä tikulla, saamme joka asiasta merkkejä, myymme keksejä ja olemme kilttejä nössöjä. Näiden mielikuvien muuttamiseen totuuden mukaiseksi tarvitsemme jokaista suomalaista partiolaista. Partiolaiset ovat tehneet työtä suomalaisen partion brändin eteen, jotta suomalainen partio tulisi tunnetuksi totuudenmukaisesti: ei ole tarkoitus laittaa sanoja haastattelun eteen päätyvän partiolaisen suuhun, vaan auttaa tajuamaan, mitä kaikkea partiosta voi kertoa. Partiolla on hyvä maine: vanhemmat haluaisivat lapsistaan partiolaisia ja partiolaiset nähdään hyvinä tyyppeinä, mutta silti partio nähdään nössöjen harrastuksena.

Jokainen meistä viestii partiosta, vaikka vain osa meistä päätyy mediaan. Kun kerrot työ- tai opiskelukaverille partiomenoistasi, rakennat samalla tämän ihmisen käsitystä partiosta. Toivottavasti lippukunnat viestivät paikallislehtiin myös muistakin tapahtumista kuin juhlista. Ovathan juhlat hienoja tapahtumia, mutta niin sanottu tavallinen partiotoiminta on suurempi osa partiota ja se tarjoaa elämyksiä. Miettikää lippukunnassanne, mikä teillä on niin mahtavaa, että kaikkien pitäisi saada tietää siitä. Olkoon kyseinen asia sitten vaikka leirimatka ulkomaille, uusien johtajien koulutus, kolon remontin valmistuminen tai lippukunnan syysleiri, niin kaikki lehtijutut ovat tärkeitä!

Heitän palloa teille lukijoille: pohtikaa, mitä ja miten viestitte. Pönötyskuvat ja vuosikokousuutiset eivät ehkä ole parasta viestintää partiosta esimerkiksi paikallislehtiin. Haluammehan me toimintamme näyttävän iloiselta ja mukaansa tempaavalta. Tätä edesauttaa hyvät kuvat, joiden ottamiseen vinkkejä voi lukea partion graafisesta ohjeesta.

Satu, viestintäministeri

PS. 
Kannattaa tutustua graafisen ohjeen lisäksi myös seuraaviin materiaaleihin:

maanantai 3. lokakuuta 2011

Varainhankintaa ja sähköistä yhteistyötä

Syyskuun ollessa jo pitkällä adventtikalenterit ovat saapuneet piiritoimistoon ja ovat siellä valmiina jaettavaksi viikolla 39. Adventtikalenterit ovat olleet myynnissä jo yli 60 vuotta ja tänäkin vuonna kalenterit tuovat joulun odotusta avaajille. Meille partiolaisille adventtikalenterit ovat lisäksi osa varainhankintaa, joillekin lippukunnille adventtikalenterien myynti on kenties se tärkein keino saada omia varoja toimintaan.

Adventtikalenterikampanjan toteuttamisen tueksi piirimme alueella järjestetään tonttutapaamisia syys-lokakuun vaihteessa. Tonttuhan on siis lippukunnan adventtikalenteriasiamies. Tonttutapaamisessa saa ajankohtaista tietoa tämän vuoden adventtikalenterikampanjasta ja vinkkejä pestin hoitamiseen. Tarkemmat päivät löytyvät syyskuun Navakasta. Adventtikalenterien myyjille on tänäkin vuonna Facebookissa oma ryhmä, Partiolaisten adventtikalenterien myyjät. Jos lippukunnassasi ei vielä ole nimetty tonttua, voitte ilmoittaa tuoreet adventtikalenteriasiamiehet piiritoimistoon.

Lippukuntien väliseen kokemusten vaihtoon taloudessa, hallinnossa ja tietotekniikassa on avattu keskustelufoorumi piirin 2-foorumille. Foorumilla voi etsiä isompaan varainhankintatempaukseen kumppania tai jakaa omat, toimivaksi todetut varainhankintamenetelmät muidenkin hyödynnettäväksi. Foorumilla voi keskustella vaikkapa avustusten hakemisen kiemuroista eri alueilla. Tietotekniikka-osiossa voi vaihtaa kokemuksia erilaisista kotisivupohjista.

Avauksia saa siis tehdä eri aihepiireihin liittyen aivan vapaasti. Keskustelupalstaa lukemaan tarvitsee rekisteröityä Foorumi 2:n käyttäjäksi. Keskustelufoorumille ja rekisteröitymään pääset tästä.

Liisa

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Kaikki joukolla osallistumaan!

Taas on syksy tullut ja partiotoiminta potkaistu koloilla käyntiin kesän leireilyjen ja lomailun jälkeen. Me piirin luottikset aloitimme syksyn taas perinteiseen tapaan Tuulevilla, tällä kertaa Tuulevat järjetettiin Kokkolassa ja ohjelmaa oli monenmoista. Ryhmien ja jaostojen tiukan kokoustamisen ohessa ehdimme virkistäytyä ja virittäytyä syksyyn muun muassa hauskalla majakkaseikkailulla... (Vinkki: Piirin luottiksena pääset osalliseksi hauskoihin juttuihin niihin vastuullisten lisäksi.)

Syksyn Tuulevilla ainakin ohjelmaryhmän suurin homma oli saada ensi vuoden toimintasuunnitelmaa kasaan ja ohjelmatapahtumia kalenteriin. Toimintaa suunnitellessamme keskustelua herätti jälleen kerran vähäinen ohjelmatapahtumiin osallistuminen piirissämme. Ohjelmatapahtumia toivotaan ja halutaan, mutta sitten osallistujia ei tulekaan.

Syitä on tietenkin useita; kalenterit ovat jo täynnä muita partiojuttuja, piirin nettisivuilta unohtuu itsenäisesti etsiä sopivia ikäkausitapahtumia, jos kukaan ei niistä kerro, nuoremmat ikäkaudet eivät saa mukaansa huoltajia reissuille ja niin edelleen.

Kaksi useimmin esille nousevaa syytä ovat kuitenkin se, että kaikki lippukunnat eivät tue ohjelmatapahtumiin osallistumista rahallisesti (osallistumismaksut ja matkakulut), sekä se, että meidän kokoisessamme piirissä välimatkat ovat pitkiä.

Syitä siis riittää, mutta entäpä ratkaisuja?

Toivoisin, että lippukunnat huomaisivat piirin tarjoavan ikäkausille laadukasta ohjelmaa, joka on usein hieman vaativampaa toteuttaa, eikä onnistu pelkästään lippukunnan voimin. Joten koulutusten lisäksi kannattaisi satsata piirin ohjelmatapahtumiin osallistumiseen, niistä on yhtälailla hyötyä lippukunnalle: opitaan uusia taitoja ja saadaan innostusta ja virtaa partiotaipaleelle!

Lisäksi tämän kokoisessa piirissä välimatkat vain ovat pitkiä. Alue on maantieteellisesti laaja, katsoi sitä mistä suunnasta hyvänsä. Mutta miksi se on ongelma? Kauemmas kun lähdetään, voi jo matkasta tehdä osan seikkailua! Miksei järjestää matkalle mukavaa tekemistä, tietovisoja, huutojen tai laulujen keksimistä, Suomi-projektin suunnittelua, ihan mitä vain! Jokaiselle ikäkaudelle varmasti löytyy sopivaa tekemistä autossa tai junassa, voihan niissä pitää vaikka viikottaisen kokouksen kolon sijaan, mahdollisuuksia on varmasti miljoonia!

Toinen tärkeä ja antoisa juttu kauemmas menemisessä on ehdottomasti ne aivan vieraat tyypit! Toiselle puolelle piiriä lähtiessä siellä on melko varmasti ennestään tuntemattomia, hauskoja ihmisiä, joiden kanssa voi viritellä partioyhteistyötä, alkaa Facebook-kaveriksi, tai vaikka moikata ensi kesänä piirileiri Havulla.

Ja kyllä joka paikka on aina jollekin kaukana, joskus se pidempi matka vain sattuu omalle kohdalle.

Vaikka siis kalenterit tuntuvat täysiltä, on muutakin elämää partion lisäksi, rahaa on vähän ja matkat pitkiä, otetaan ne lapset sieltä koloilta mukaan ja lähdetään tutustumaan uusiin ihmisiin, oppimaan uusia juttuja ja saamaan kivaa kokemusta! Tuulevilla tehtyä suunnitelmaa katsoessani voin nimittäin todeta, että kuuluit mihin ikäkauteen vain, on piirillämme tarjota Sinulle jotain kokemisen arvoista!

Päivi

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Kesä on leirien aikaa

Näin kesällä kuulee jatkuvasti partiotutuilta lippukuntien omista kesäleireistä. Pääsääntöisesti tarinoita on kerrottu hymyssä suin, se lienee merkki siitä että leirit ovat olleet onnistuneita. Tälle kesälle osuu paljon pienempiä leirejä, sillä useammat lippukunnat ovat leireilleet oman väen kesken tai muutaman ystävälippukunnan kanssa yhdessä.

Voin sanoa että leireihin liittyy itselläkin runsaasti hyviä muistoja takavuosilta. Ei ole merkitystä onko leiri ollut pienempi taikka suurempi, kaikilta on löytynyt hienoja hetkiä. Paraikaa on menossa Jamboree Ruotsissa, jossa leireilee useita kymmeniä tuhansia partiolaisia ympäri maailman.

Jamboreet ovat oma lukunsa mutta suuren leirin tuntuun on mahdollisuus päästä vuoden päästä hieman lähempänä. Piirissämmehän järjestetään oma piirileiri Havu vuoden päästä. Havulle on rekrytointi parasta aikaa kuumimmillaan joten nyt jos koskaan on hyvä aika liittyä Havun tekijäksi iloiseen joukkoon. Avoimista pesteistä löytyy lisätietoa Havun omilta nettisivuilta ja suosittelenkin kaikkia piipahtamaan Havun websivuilla.

Jos olet kohtalotoverini ja leirit jäivät syystä taikka toisesta tältä kesää väliin niin näemmehän Havulla!

Eetu, projektiministeri

PS: Havun uudet web-sivut julkistetaan 12.8.2011!

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Sota yhtä miestä kaipaa

Piirihallitus kokoontui kesäseminaariin, ensin Oulun Tuulenpesään ja sieltä frisbeegolfin kautta Tyrnävälle, Hannuksen Piilopirtille. Esityslistalla oli pituutta taas tuttuun tapaan muutama sivu. Tiukan kokoustelun lisäksi ehdimme viettää myös laatuaikaa yhdessä rentoutuen, tarkoituksena muun muassa ladata akkuja tulevaa syksyä varten. Minua muistutettiin kesäseminaariviikonlopun aikana blogin kirjoitusvuorostani. Aluksi pääni oli aivan tyhjä (jos siellä vieläkään on mitään), enkä tiennyt mistä kirjoittaa. Yritin jopa skipata oman vuoroni, mutta sitten pakon edessä pitäydyin sovitussa. Aloin miettiä menneen viikonlopun tapahtumia.

Frisbeegolf oli minulle aivan uusi tuttavuus. Yleensä käytössä on, mallista, muovista ja painosta riippuen kolmea erilaista frisbeetä: draiveri, lähestymiskiekko ja putteri (nimet niin kuin ne äännetään). Meillä oli käytössä vain kaksi mallia. Draiverilla on tarkoitus saada vauhdikkaita, pitkiä heittoja eli draivia hommaan. Putteria taas käytetään lähietäisyydeltä puttaamiseen. Tuttuja termejä pallogolfista, kuka sitä sitten harrastaakin.

Pelasimme kahdella joukkueella. Joukkueena katsoimme ja mietimme yhdessä seuraavaa heittoa. Mistä kautta kannattaisi heittää, jotta edessä oleva koivu saadaan kierrettyä ja heitosta tulisi mahdollisimman pitkä ja tarkka. Jokainen teki oman yksilöllisen suorituksen joukkueen hyväksi. Tavoite ja suunta oli kaikilla sama; saada frisbee maalikoriin.

Piirihallituksessa toimimme yhtenä joukkueena ja meillä on yksi yhteinen tavoite: piirin hyvinvointi. Kaikki katsomme samaan suuntaan vaikka hieman eri näkökulmista. Mietimme, mitä ja miten seuraavaksi kannattaa toimia, jotta tuo yhteinen tavoite saavutetaan. Sillä kun lippukunnat voivat hyvin, voi myös piiri hyvin ja meidän tavoite on saavutettu.

Ajattelin tuossa frisbeegolfissa, että jos en onnistukaan suorituksessani, niin ”ei sota yhtä miestä kaipaa”. Samaa mietin, kun yritin skipata kirjoitusvuoroni. Toisen maailmasodan päättymisestä on kulunut reilut 60 vuotta, ja se kaipasi silloin jokaista miestä ja naista. Vaikka nyt ei olekaan kysymys sodasta, tarvitaan meidän kaikkien panosta yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Toiminta on eri toiminnanalojen välistä yhteistyötä, jossa kaikki tarvitsemme toisiamme.

Alueryhmä on tiiviissä yhteydessä lippukuntiin, kyselee ja kuulostelee heidän kuulumisiaan ja tarpeitaan. Ohjelma- ja koulutusryhmä pyrkivät, yhdessä ja erikseen, vastaamaan näihin lippukunnista tuleviin tarpeisiin. Viestintä tukee ja talous mahdollistaa toimintaa. Projektitoiminnanala on käynnistämässä eri toiminnanalojen välistä yhteistyötä ja näyttämässä yhteistä suuntaa. Ja kaikkein ylinnä häärää piirihallitus.

Niin kuin hyvin pelatun frisbeegolfin jälkeen kaipaa palauttavaa hetkeä, tulee meidän myös partiossa välillä keskittyä voimien keräämiseen. Kesäleirit ja -retket jäävät kyllä mieliimme ikimuistoisina tapahtumina, mutta joskus on myös ihan terveellistä jättää joku partiotapahtuma väliin ja sanoa ”ei kiitos”. Mutta vain siksi aikaa, että saa akut ladattua ja jaksaa taas painaa kohti uusia seikkailuja.

Aurinkoista partiokesää kaikille!

Jari ”Huhtis” Huhtakallio, piirin varajohtaja

maanantai 30. toukokuuta 2011

Kasvua!

Jossain on laskettu, että tällä kehityksellä partiotoiminta on kadonnut kokonaan noin neljänkymmenen vuoden kuluttua. Se siitä sitten. Vai kuulostaako siltä että kasvua tarvitaan? Pitäisikö jäsenmäärän lasku saada pysäytettyä? Kyllä, mikäli halutaan että partiota on jatkossakin.

Viikko sitten joukko aiheesta kiinnostuneita kokoontui Ylöjärvelle, Tampereen kupeseen pohtimaan kasvuun ja aikuisuuteen liittyviä asioita. Kokemuksia jaettiin ympäri Suomea ja saimme taas kuulla kuinka britit saivat järjestönsä jäsenmäärän kasvuun.
Myöskään briteillä tuloksia ei saavutettu hetkessä, mutta ei myöskään odottelemalla. On siis tartuttava toimeen, tehtävä suunnitelma ja määriteltävä tavoitteet, mihin pyritään. Kasvu koskettaa kaikkia. Toivottavasti.

Partiossa pysymisen aikaa halutaan pidentää ja partion halutaan houkuttelevan mukaan myös uusia lapsia ja nuoria ja aikuisia. Brändin on siis oltava kunnossa ja on hyvä näkyä raikkaasti ja houkuttelevasti ulospäin. Vähintään yhtä tärkeää on se, että pystymme lippukunnissa tarjoamaan toimintaa, joka vastaa odotuksiin.

Piirin ja erityisesti aluetyön tärkeimpänä tehtävänä on tukea lippukuntia partiotoiminnan toteuttamisessa. Partio-ohjelma on uudistettu ja se on käytössä kattavasti piirin alueen lippukunnissa. Vai onko? Miten meillä menee? Alueryhmä järjestää taas elokuussa Hehkut eli tapaamiset lippukuntien johtajistoille. Tänä vuonna tarjoamme mahdollisuuden pureutua neljän ikäkauden toteuttamiseen ja aikuisuuteen. Aiheena siis ohjelman soveltaminen käytännössä. Tule mukaan vaihtamaan kokemuksia ja hakemaan tukea pestiisi! Ja syömään lättyjä.

Tinde, alueministeri

PS: Kasvuun liittyvien asioiden pohdintaa jatkamme yhdessä syyskuussa piirin omassa kasvun pyöreässä pöydässä.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Kova juttu

Partiopiirin tehtävä on tukea lippukuntia. Tätä olet varmasti kuullut toistettavan piirin tilaisuuksissa ja muuallakin. Sitä toistamme, jotta se ei unohtuisi. Sinä päivänä, kun partiopiiri ei kykene tätä tehtäväänsä täyttämään se voidaan ainakin minun puolestani lakkauttaa. Tähän asti piiriä on kuitenkin tarvittu. Lippukunnat ovat nähneet, että piirin tarjoama tuki on tullut tarpeen. On saatu eväitä ohjelman toteuttamiseen, aluetyö on voinut olla tukemassa lippukunnanjohtajia, tiedotus luonut viestintäkanavia, talous toiminnanedellytyksiä ja koulutus kouluttanut. On onnistuttu. Silti parantamista riittää aina, oikeaa tapaa toimia etsitään aktiivisesti.

Koulutusryhmässäkin on mietitty tanakasti, millä tavalla voisimme parhaiten tukea lippukuntia omalla vastuualueellamme. Yhteistyössä lippukuntien kanssa on mietitty koulutuksen tarjoamisen keinoja, ajankohtia ja paikkoja.

Mission possible

Yksi erittäin tärkeä osa tätä yhteyttä lippukuntiin on yhteydenpito lippukunnan koulutusvastaaviin (KoVa). Tavoitteena koko piirin lyhyen historian ajan on ollut saada koulutettu KoVa jokaiseen lippukuntaan. Tämä on iso yhteinen tehtävä mutta ei mikään ”mission impossible”.

Lippukunnan koulutusvastaava on omassa lippukunnassaan koulutuksen asiantuntija. Minkäänlaista kaikkitietävyyttä ei kuitenkaan odoteta. Tehtävään evästykseksi KoVa:lle tarjotaan koulutus ja myöhemminkin erilaisia tilanteita saada lisäeväitä. Näitä tarjoillaan piirin koulutusryhmän järjestämissä koulutuksissa ja muissa tapahtumissa. Tietoa tulee myös paperilla ja sähköpostilla. Koulutettu ja aktiivinen KoVa on lippukunnalleen kullan arvoinen. Hän miettii johtajien kanssa näitten kouluttautumista eteenpäin. KoVa ohjaa koulutuksiin, hän osaa suositella uusia kursseja. KoVa on tärkeä tekijä lippukunnan toiminnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä. Ja koulutettu johtajisto nostaa lippukunnan toiminnan tasoa ja se taas vie partiota eteenpäin.

Kevään aikana on suunniteltu ja otettu käyttöön piirin upea koulutusvastaavan pestimerkki. Sitä saa jokainen lippukunnan pestissä toimiva ja tehtävään koulutettu KoVa pitää partiopaidassaan. Merkki kertoo kantajansa tärkeästä tehtävästä.


Kova paikka?

Onko lippukunnassanne jo KoVa? Lippukunnanjohtaja KoVa:n pestissä ei ehkä ole se paras vaihtoehto, hänellähän on jo iso tehtävä hoidettavanaan. Toisaalta pestin yhdistäminen toiseen pestiin on parempi kuin ei KoVaa ollenkaan.

Jos sinä olet lippukuntasi koulutusvastaava, varmistathan, että jäsenrekisteriohjelma Polkuun on tämä pesti sinun kohdallesi merkitty ja tieto on välitetty myös Vaasan toimipaikkaan. Jos taas lippukunnastanne puuttuu koulutusvastaava, vilkaise peiliin. Näkyvätkö siellä kenties lippukuntasi tulevan KoVa:n kasvot? Onko hän etsimämme tärkeä lenkki partion kehittämisessä?

Aake

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Uutta kohti

Piirihallitukselle ehdotettiin blogin perustamista alkuvuodesta. Nyt sitten syntyi tälläinen vapaamuotoinen blogi ja kokoustiedote, jotka myös ilmestyvät piirin sivuille. Totesimme blogin perustamisesta keskustellessamme, että tämä ei vie mitään vanhaa pois, vaan avaa yhden uuden väylän.

Uutta kokeilemaan?

Itse olen innokkaana kokeilemassa kaikkea uutta ja ottamassa uusia haasteita. Hyppäsin viestintäministerin saappaisiin vuodenvaihteessa Pohjan Puhurin toimitussihteerin pestistä. Aluksi vähän hirvitti, että mitä ihmettä menin tekemään, mutta nyt tämä pesti on alkanut tuntua omalle pestille.

Partiourani haasteista mieleenpainuvimpiin kuuluu viime kesän Radio Kilke. Pääsin mukaan radiokanavan uutistiimiin. En ollut aiemmin lukenut uutisia radioaalloilla. Kahdessa ennakkotapaamisessa pääsimme harjoittelemaan sähkeen tekemistä ja sen lukemista. Kilkkeellä uutistoimituksen tehtävät sujuivat hyvin, koska olimme harjoitelleet.

Piirin toiminta tarvitsee tekijöitä koko ajan. Olisitko sinä yksi heistä? Myös pieni ja lyhyt pesti on tärkeä. Miksi et esimerkiksi voisi lähteä viikonlopuksi piirin tapahtumaan muonittamaan tai osallistua Havu-piirileirin tekemiseen? Piirin toiminnasta löytää uusia haasteita, joista varmasti saa myös tekijä hienoja elämyksiä.

Uutta viestinnässä

Piirin viestintään uutta näkökulmaa ovat tuoneet medialähettiläät: ensimmäiset medialähettiläät koulutettiin vuosi sitten. Medialähettiläät ovat 15-22-vuotiaita partiolaisia, jotka toimivat partion kasvoina ja ovat saaneet koulutusta median kanssa toimimiseen. Nyt meidän piirissämme on viisi medialähettilästä. 

Muutama viikko sitten pidetyssä tapaamisessa tyttöjen kanssa kehitettiin loistavia suunnitelmia piirin ulkoiseen viestintään, joiden tuloksista voitte lukea tämän kevään ja kesän aikana.

Tämä blogi on yksi uusi askel piirin viestinnässä. Toivottavasti Te lukijat saatte jotain uutta blogin teksteistä ja innostutte lähettämään palautetta.

-Satu