sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Mikä etäpartio?

Seitsemän vuotta lippukunnanjohtajana toiselta puolen Suomea tai Eurooppaa, tai useampikin
etäpesti yhtäaikaisesti. Kuka tätä oikein tekee ja kuinka hän siitä selviää, kysyy piirin varajohtaja Tiia Tuhkasaari.

Opiskelen seuraavat puoli vuotta Münchenissä, Saksassa. SP:n ja piirien johdon
tulevaisuusseminaarissa pari viikkoa sitten Suomen Inkoossa minulta kysyttiin, että ”kuinkas se
piirin varajohtajan pesti sitten?” Häkellyin – mikä kysymys tuo nyt oikein on? On suhteellisen
yhdentekevää, istunko sohvallani Jyväskylässä vai työpöytäni ääressä Münchenissä, kun osallistun
Skypessä piirihallituksen, työvaliokunnan, kasvuryhmän tai vaalitoimikunnan kokouksiin.
Tunnustan tietenkin lähijohtamisen edut, mutta aina siihen ei ole mahdollisuutta. Ei ollut Essi
Lahdella tai Sonja Miettiselläkään.

Essi ryhtyi Kauhavan Kortesjärvellä sijaitsevan Markki-Partion lippukunnanjohtajaksi kovan
kannustuksen päätteeksi, ja pestin alkaessa asui väliaikaisesti Hangossa ja sen jälkeen Joensuussa.
Sonja puolestaan toimi seitsemän vuotta lpkj:na Oulunsalon Norsille Kuopiosta, Mikkelistä ja
Brysselistä käsin. Pesteihin ei tahtonut löytyä toista tekijää, ja niinpä kumpikin ryhtyi tehtäväänsä
velvollisuudentunteesta.

Sanana velvollisuudentunne kuulostaa negatiiviselta. Kuitenkin väitän,
että moni aikuisista partiolaisista tiedostaa partiota harrastaessaan myös samalla tekevänsä
vapaaehtoistyötä, ja työ kuin työ tuo tullessaan sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Ja partio, jos
mikä, on varsin puoleensavetävä harrastus ja vapaaehtoistyö. Essi kertoi myös lupausten tuesta
tärkeiltä ihmisiltä olleen suuressa roolissa omassa päätöksenteossaan ryhtyä pestiin.

Etäjohtaminen ei ole helppoa. Sonja ei tiennyt pestin vastaanottaessaan sen muuttuvan
etäpestiksi, saatikka kestävän lopulta vuosikausia. Myös samanaikainen mukanaolo uuden
kotipaikkakunnan partiotoiminnassa tuotti haasteita tasapainottelussa erilaisten
lippukuntakulttuurien välillä.

Entä sitoutuvatko etänä johtavat tehtäväänsä voimakkaammin? Etäjohtajaa voi hiertää, jos hän
matkustaa ja käyttää sekä aikaa että rahaa osallistuakseen, mutta paikallinen johtaja kiirehtii
välittömästi pois ehtiäkseen esimerkiksi ruokakauppaan.

Mikä on pahinta etäjohtamisessa? Haastateltavani mainitsivat kumpikin jatkuvan
riittämättömyyden tunteen. On vaikeaa olla läsnä tai panostaa niin paljon kuin haluaisi, paikalla
voi olla ”väärään” aikaan tai olla kykenemätön olemaan paikalla oikeaan aikaan. Matkustaminen
puolestaan vie energiaa muista asioista. Essi kertoi kuitenkin myös oppineensa paljon omasta
tavastaan olla mukana yhteisten asioiden hoitamisessa sekä siitä, että hänelle olisi ollut tärkeää
nähdä enemmän ihmisiä, joiden kanssa toimii.

Delegointikyvyn tärkeyden haastateltavat mainitsivat myös. Sekä Sonja että Essi ovat sitä mieltä,
että oli varmasti lippukunnankin kannalta hyödyllistä, että lpkj priorisoi, mitkä asiat kuuluvat hänen hoidettavikseen, ja mitkä on tarpeen delegoida esimerkiksi toisille johtajaneuvoston
jäsenille. Parastaikaa jalkautuva lippukunnan kolmen johtajan malli tukeekin tätä ajatusta.

Ei aina pakkorako

Etäpestiin ei kuitenkaan aina ole pakko ryhtyä pakon edessä. Antti Karppi mietti jo Vaasasta lähtöä
tehdessään keinoja tukea lippukuntansa toimintaa Seinäjoelta käsin. Syntyi konsepti Sammaltaja-
toiminnasta, joka yhdistää sekä samoaja- että vaeltajatoimintaa. Lisäksi Metsäveikoilla on
käytössään termi etäveikko, joita ovat Vaasasta pois muuttaneet ja jotka perinteisesti osallistuvat
mahdollisuuksiensa mukaan erityisesti projektien toteuttamiseen. Piiripestiin Antti lähti kun
kysyttiin, ja etäpartiointi jopa houkutteli uusilla haasteillaan.

Anttikin kertoo sittemmin oppineensa paljon etäjohtamisesta. Erityisesti se on vaikuttanut omaan
tapaan johtaa itseään ja muita, ja suurin eroavaisuus löytyy ihmiskontaktien määrästä. ”Jos teet
sitä yksin kotisi nurkassa, on se jo puoliksi pilalla”. Yhdessä tekeminen kuitenkin onnistuu muun
muassa partion käyttöön ottaman O365-paketin Skype for Busineksen kautta, mutta itsenäiseen
työskentelyyn motivaatio täytyy kaivaa Antin sanoin omasta selkäytimestä. On myös oltava
aktiivinen kommunikoija. Antti kehuu myös parijohtajuutta yhtenä tehokkaana tukitoimena
etäjohtamisessa. Antin mielestä parasta on nähdä kun kaikki palaset loksahtelevat kohdilleen, ja
tavata niitä huipputyyppejä kasvotusten, joille on kuukausien ajan laittanut hullun lailla viestejä.

Mentorointi rocks

Osallistun parastaikaa käynnissä olevalle Value Based Leadership -kurssille, johon kuuluu yhtenä
osana mentorointiohjelma. Mentorini Titta Angervon kanssa olemme puhuneet erityisesti
etäjohtamisesta, ja seuraavassa ja samalla viimeisessä tapaamisessamme joudunkin
tulikokeeseen: tulen vetämään työpajan mentorini rekrytoimille, itselleni tuntemattomille ja
varmasti fiksummille tiimiläisille etänä.
Mentorointi sinällään on jo johtamisen kultakimpale ja tukee osaltaan myös etäjohtajaa
pestissään. Tittalta saamiani käytännön neuvoja olen päässyt saman tien implementoimaan sekä
osuuskunnan, jossa olen mukana, että piirin toimintaan. Tässä siis yhteenveto sekä
haastateltavieni huomioista että Tittalta saamistani vinkeistä.

Viisi vinkkiä etäjohtamiseen:
1. Perustele, perustele ja perustele, miksi jotain tehdään ja miksi se on tärkeää.
2. Kehu ja kannusta.
3. Ole aktiivinen yhteydenpitäjä ja pysy helposti lähestyttävänä.
4. Priorisoi ja delegoi.
5. Aikatauluta.

Kiitos haastatteluvastauksista Antti Karpille, Essi Lahdelle ja Sonja Miettiselle. Kiitos superista VBL-mentoroinnista Titta Angervolle.

Teksti ja kuva: Tiia Tuhkasaari